UNELMIEN TYÖTILAISUUS varhaiskasvatuksen opelle – värikkäät saappaat odottavat täyttäjäänsä!


Me kaksi iloista ja pätevää varhaiskasvatuksen hoitajaa etsimme tiimiimme uutta työkaveria varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Jos olet alan lämminsydäminen ammattilainen ja innostunut työskentelemään ihanien 3-5-vuotiaiden lasten parhaaksi heidän turvallisen arkensa yhtenä tukipilarina, hae ihmeessä ehkäpä elämäsi parhaaseen työpaikkaan! Jos meiltä kysytään, on Pääskynpesä alan paras työpaikka Lahdessa.

Meillä hassutellaan ja hupsutellaan paljon, mutta välillä vakavoidutaan (hymyssä suin) suunnittelemaan yhdessä laadukasta pedagogista toimintaa. Meillä kaikki saavat äänensä kuuluviin. Oma iso ulkoilupiha, Radiomäen upeat maastot ja monipuoliset lähiliikuntapaikat innostavat meitä retkeilemään pienten luontoihmeiden äärelle.

Siksikin värikkäät saappaat ovat meille kaikille tärkeä osa työasua.

Ehkäpä tapaamme kesälomien jälkeen?

Pääskynpesän Anne ja Laura

Ja sama työnantajan äänellä tarkennettuna:


Lahden vapaaseurakunnan omistaman päiväkoti Pääskynpesän toimintaa ohjaavat kristilliset arvot sekä valtion ja kunnan varhaiskasvatuksesta antamat säännökset ja ohjeet. Etsimme nyt vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen

VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAA,
jonka työt alkavat 1.8.2021 tai sopimuksen mukaan. Paikan vakinaistaminen vuoden kuluttua voi olla mahdollinen.

Tarjoamme Sinulle positiivisen työyhteisön, jossa jokaista kunnioitetaan tärkeänä osana kokonaisuutta. Pääskynpesä on päiväkoti, jossa lapset viihtyvät, mutta niin tekevät myös aikuiset.

Odotamme Sinulta alan koulutusta, tiimityötaitoja, joustavuutta sekä sitoutumista kristillisiin arvoihin työssä.

Pääskynpesä antaa lapselle uskoa itseensä ja toisiin. Meillä jokainen lapsi kokee olevansa arvokas. Myös Sinä olet meille arvokas.

Palkkauksen perusteena on yksityisen sosiaalialan TES G22D. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen päiväkodin johtaja Katariinalle sähköpostitse 9.5. mennessä.

LISÄTIEDOT:
Päiväkodin johtaja
Katariina Kalenius
puh. 0400 491 728
katariina(at)paivakotipaaskynpesa.fi