Suuri paasto

Oli aika, jolloin elämää nähneeseen rintamamiestaloomme tehtiin iso sisäremontti. Urakasta sovittiin rakennusliikkeen kanssa. Kaikki pinnat kunnostettaisiin, uusittaisiin keittiö, pesutilat, sähköt, viemärit.

Jotta työt saataisiin viedyksi läpi tehokkaasti, päätimme muuttaa alta pois, vuokra-asuntoon. Pihaan tuotiin kontti, johon koti pakattiin. Mukaan Jalavakadulle lähtivät sängyt, ruokapöytä ja muu välttämätön.

Sinä syksynä olin vuorotteluvapaalla. Kaikki lapset asuivat vielä kotona: kolme koululaista ja viisivuotias. Minun oli määrä pyörittää arkea poikkeusoloissa ja jotenkin säilyttää rauha pikku huushollissa, jossa kyynärpäät kolisivat yhteen joka käänteessä.

Samaan aikaan sisareni puoliso päätti yllättäen palata kotimaahansa. Liitto oli tullut tiensä päähän. Vuorotyötä tekevä siskoni jäi yksin kahden alakoululaisen kanssa. Jalavakadun kolmio palveli siis monena iltana heidänkin kotipesänään.

Tiivistä oli kuin kalakukossa, leipäkuori ympärillä.

Tulot pienenivät, menot kasvoivat. Henkinen ja fyysinen tila kapeutui. Tulevaisuus hirvitti: onnistuuko tämä? Riittävätkö rahat? Kestääkö avioliitto kuuden lapsen ja kireälle vedetyn talouden keskellä? Valmistuuko työ määräajassa, tuleeko takaiskuja? Päästäänkö omaan kotiin ennen kuin liukkaat kelit alkavat ja kouluun pitkää matkaa pyöräilevä tokaluokkalainen joutuu vaaraan…

Nuo ajat palasivat mieleeni, kun korona alkoi muuttaa elämää. Nyt kuten silloin ollaan tilanteessa, jossa huomista ei voi ennustaa. Tuttu arki on riisuttu ympäriltä. Tänä vuonna paastonaika tulee iholle.

Nyt on aika olla hiljaa ja kuunnella. Mitä haluat sanoa meille, Jumala?

Ihmiset ovat neuvottomia ja huolissaan, mutta ympäristö on eri mieltä. Kun lentokoneet jäävät kentille, suurkaupunkien ilma puhdistuu. Venetsian kanaalit kirkastuvat, kun turistit pysyvät kotonaan. Luonto virkistyy, kun ihmisen sille kasaama kuorma hetkeksi kevenee, vaikka pakonkin edessä.

Kun kuvioitaan joutuu purkamaan, alkaa ehkä vähitellen havaita, ettei tässä hassummin käynyt. Yksinkertaiset asiat löytyvät uudestaan. Tavallinen kotiruoka ei maksa paljon. Kun minnekään ei voi mennä, lasten kanssa voi touhuta kotona. Vanhempien läsnäolo (siis ilman luuria) on lasten ilo, vaikka se johtuisi pakkolomasta. Ja ehkäpä aikuiset saavat pitkästä aikaa oikein toden teolla levätä?

Korona käy ylitse ja palaa lähettäjälle. Joku sairastuu vakavasti, useimmat eivät.

Kuulostaako turhan somalta? Epidemia kestää huomattavasti kauemmin kuin remonttimme aikoinaan (pääsimme kotiin määräajassa). Seinät alkavat kaatua päälle, lapset riehuvat ja tappelevat. Mummu kykkii yksin kaksiossaan. Epävarmuus kiristää hermot, rahapula uhkaa… Seuraukset kantavat kauas ja monelle elämän alueelle.

Mutta silti: Mitä uutta on itämässä? Mikä on tämän paaston tarkoitus?