Uuden edessä

Olen aloittamassa Pääskynpesän blogin henkiin herättelyn. Aloitin Pääskynpesässä elokuun alkaessa ja kesän lämmön vielä ihanasti jatkuessa. Varhaiskasvatuksesta minulla toki on kokemusta, mutta Pääskynpesässä olin aivan uuden edessä. Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta on poistunut kaikenlainen kristilliseen suuntaan viittaava toiminta. Vielä omat lapseni kävivät kunnallisessa päiväkodissa huippuhoitajiensa kanssa pyhäkoulua ja viettivät juhlia kristillisen perinteen mukaisesti, mutta sen jälkeen kuluneet viisitoista vuotta ovat vieneet varhaiskasvatuksen kauemmas kristillisyyden ajatuksesta. Niinpä siirtyminen Pääskynpesään oli hieman jännittävää, vaikka työhöni kaipasinkin juuri kristillistä arvomaailmaa vahvemmin näkyväksi.

Pääskynpesään töihin tuleminen on kuin tulisi paikkaan, johon on tietämättään kaivannut. Työntekijä otetaan vastaan avosylin ja heti tuntee olevansa arvostettu yhteisön jäsen. Vaikka aluksi haparoi, ovat toiset työntekijät koko ajan tukena ja apua tarjotaan yli ryhmärajojen. Ensimmäisinä päivinä koin ihmetystä jokaisen aamupala- ja lounashetken yhteydessä nähdessäni, miten siunaaminen vaikuttaa ruokarauhaan. Kun lapset ja aikuiset yhdessä lausuvat rukouksen, kädet rauhoittuvat sylissä ristiin ja mieli rauhoittuu ruokahetkeen. Tämä oli valtava ero aikaisempiin kokemuksiini. Ensimmäiseen henkilökunnan viikoittaiseen palaveriin mennessäni hämmennyin hetkeksi, kun ennen palaverin alkua oli yhteinen siunaushetki. En ollut koskaan ollut mukana samanlaisessa ja ihmettelin, mikä yhteenkuuluvuuden tunne valtasi minut sillä hetkellä. Minä tosiaan kuuluin mukaan, tähän yhteisöön, tähän työpaikkaan.

Suurin ja ihmeellisin asia Pääskynpesään tullessani on ollut rakkaus. Rakkaus on sana, josta puhutaan toisinaan somessa varhaiskasvatuksen ammattilaisten ryhmissä. Mietitään, mitä vastata, kun lapsi sanoo rakastavansa sinua. Mietitään, voiko ”työlapsia” kutsua kullanmuruiksi. Näkökantoja on monia. Pääskynpesässä on vain yksi näkökanta ja se on, että olemme työssä rakastaaksemme näitä lapsia. Minulle henkilökohtaisesti tämä on helpotus, sillä kyllä näitä lapsia rakastaa. Miten voisi olla rakastamatta, kun heidän kanssaan viettää useita tunteja päivässä? Vihdoin sen saa myös vapaasti ilmaista, hellittelynnimet ovat käytössä ja lapselle voi sanoa rakastavansa häntä. Jokainen kohtaaminen lapsen kanssa on lämmin, Pääskynpesässä todellakin myös rajat ovat rakkautta, sillä niitä pidetään arvostavasti ja rakastavasti.

Tässä ensimmäisessä kirjoituksessani olen pohtinut omia tuntemuksiani työni alkaessa. Jatkossa uskon kirjoittavani erilaisista näkökulmista päiväkotielämästä. Kirjoituksiini tulee mukaan varmasti huumoria, lämpöä ja kristillisen näkökulman pohdintaa. Toivon, että innostutte lukemaan tekstejäni ja hyppäätte myös sitä kautta mukaan Pääskynpesän ihanaan toimintaan.

Juuri nyt istun mökillä nauttimassa kesän viimeisestä lämpimästä viikonlopusta. Minulla ei ole tunnetta, että teen töitä, kun kirjoitan tätä tekstiä vaan mielessäni on syvä rauha (jota hieman tosin häiritsee tällä hetkellä mieheni mekkala moottorisahan kanssa… ) ja tyytyväisyys. Koen löytäneeni paikkani melko pitkän etsimisen jälkeen. Tervetuloa mukaan matkalleni.

Kaisa