Pääskynpesän arvot
Pääskynpesän Arjessa toimimme Rakastaen jokaista, Vuorovaikutuksessa perheen kanssa. Oivaltaen pienuuden suuruuden, Muutokselle aidosti avoimina, Matkasta nauttien ja oppien sekä Erilaisuuden ja epäonnistumisen hyväksyen. (=ARVOMME).
Pieni on meille suurta. Kaikkein pieninkin on meille tärkeä. Pienuudessa on suuruutemme myös palveluntarjoajana. Juuri tämä päiväkoti on meille kaikkein tärkein ja sen jokainen pieni ihminen. Yksittäinen pieni teko voi olla alku jollekin suurelle, jota emme vielä tunne. Annamme pienille teoille kasvurauhan avoimin mielin.
Rakkaudella kasvaa vahvaksi. Rakkaudellinen, tasa-arvoinen kohtaaminen on arkemme perusta. Jokainen lapsi saa luonamme kantavat siivet elämään. Tuemme perhettä tärkeässä tehtävässä, jossa on lupa myös haparoida ja pyytää apua. Rakkauteen kuuluu läheisesti kyky ja halu antaa anteeksi. Avoimuus on luottamusta. Rakkaudellinen suhde kestää suurten tunteiden kirjon.
Läsnäoloa lähellä pitäen. Kiireetön arki antaa mahdollisuuden pysähtyä. Kun lapsi kaipaa syliin tai tarvitsee apua tunteidensa sanoittamisessa, olemme läsnä ja lähellä. Pyrimme näkemään ja kuulemaan myös asioita, joita lapsi ei osaa näyttää tai sanoa. Mitä enemmän lapsella on ympärillään kuuntelevia, ymmärtäviä ja kannustavia aikuisia, sitä vahvemmaksi omaksi itsekseen hän voi kasvaa. Itsekin lähimmäisiä rakastaen.
Maailmamme ei ole valmis. Elämä on ihmeellinen matka, niin lapselle kuin aikuiselle. Lapsi kokee luonnostaan oppimisen ilon, mutta haluamme haastaa myös omaa osaamistamme jatkuvasti. Turvallinen ympäristö tekee arjen avoimeksi muutokselle. Jokapäiväinen arkemme on täynnä mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, joka innostaa ja kannustaa.
Rohkeaa armoa, ansaitsematonta rakkautta. Erilaisuus, erehtyminen ja jopa epäonnistuminen mahtuvat meidän kaikkien sydämiin. Armo on sydämemme monipuolisin työkalu. Kunnioitamme toisiamme ja keskeneräisyyttä. Kunnioittavassa ilmapiirissä on helppo puhua myös vaikeista asioista. Luottamusta ei tarvitse erikseen alleviivata. Minä saan olla minä. Minä riitän. Sinä riität.