Kesän jälkeen kohti uutta

”Kesälomat on lusittu”, kuuluu vanha sanonta, jota itse kammoksun. Lusimisesta tulee mieleen vankilatuomio ja lomahan on kaikkea muuta. Tai ainakin sen kuuluisi olla.

Kesäloma voi olla nykyihmiselle hyvin raskas. Maailmamme on suorituskeskeinen, kesälomalla pitää suorittaa sitä sun tätä. Käydä reissussa, mökkeillä, kiertää huvipuistot, viedä lapsia uimaan, nauttia kesäöistä ja silti elää taas seuraava päivä virkeänä jaksaen toteuttaa laadukasta lomaa. Omat lomani ovat pari viime vuotta olleet suorittamista: onko hyvä ilma lähteä telttailemaan, jos olen mökillä, jää kaupungissa olevat huvit näkemättä, siivotakin pitäisi ne kaikki kaapit, joita töiden lomassa ei ole tullut siivottua.

Lasten ollessa pieniä, näiden meidän asiakkaiden kokoisia, on siinä lomassa omat hommansa. Lapsi onkin siinä kotona koko päivän. Lounastakin pitää tehdä ja niitä suunnattoman suuria kesälomamuistoja lapselle antaa. Ja se loma voikin tuntua rankalta. Aktiiviseen päiväkotiin tottunut lapsi voi vaatia keksimään kaikenlaista puuhaa koko ajan.

Omat lomani lasten ollessa pieniä etenivät juuri tällä kaavalla. Välillä väsytti, olisi toivonut voivansa lukea rauhassa kirjaa rannalla sen sijaan, että vahtii silmä tarkkana niitä omia (ja välillä muidenkin murusia) vedessä. Pitää jaksaa leikkiä, heittää sen sadannen kerran lapsi veteen. Ja taas on pissahätä, eikä rannalla ole edes vessaa. Tai jos on, niin ihan kauhea koppero eikä ainakaan paperia. Ja sitten pitää keinuttaa ja taas uida. Ja on kakkahätä, eikä paperia ole vieläkään ilmestynyt. Käytiin huvipuistossa, Puuhamaassa ja minä kesänä nyt missäkin. Kiukuttelua laitejonoissa, sateisia ilmoja, paahtavaa hellettä. Ja sitä vessahätää. Niitä muistoja, niitä on tärkeä tehdä.

Tänä kesänä minä päätin pysähtyä. Viettää aikaa luonnossa, katsella sen kauneutta, lukea sitä kirjaa, jota kaipasin lasten ollessa pieniä. Ja samassa muistin, että olihan näitä hetkiä silloinkin. Kun lasten kanssa maattiin nurmikolla lukien kirjastosta lainattuja kirjoja. Telttaretkellä lasten leikkiessä kavereiden kanssa. Rauhalliset aamut koko perhe samassa sängyssä (kunnes lapset alkoi riidellä). Niinpä kysyin lapsiltani, mitä he muistavat kesistään ja reissuistaan. Poika sanoi parhaan kesälomareissun olleen hotellin, jossa oli uima-allas. Ja siellä hän sai hyppiä sukelluksiin ja ylös tosi kauan, eikä kenelläkään ollut kiire pois. Tytär muisteli kirjastossa käyntiä, niitä ehti kesällä ihan erilailla lukea.

Ollessani hotellissa tänä kesänä yhden yön saunoin äidin ja kolmevuotiaan pojan kanssa. Heillä oli ollut jo vaikka mitä aktiviteettia kesän aikana. Äiti sanoi, että poika on niin tottunut touhuun päiväkodissa ja kuukauden loma tuntui pitkältä. Äiti oli kuitenkin samana aamuna kysynyt pojaltaan, mikä on ollut kivointa lomassa. Poika oli vastannut: ”se kun äiti ja isi leikkii mun kanssa”. Tämä herätti minut taas ajattelemaan sitä, mikä on tärkeintä. Lapsille se tärkein ei ole sittenkään ne huvipuistot, vaan ihan se ihana loma-aika, jonka saa viettää rauhassa perheen kanssa. Päiväkotipäivä on lapselle kuormittava, niin kivaa kuin se usein onkin ja jokainen kaipaa lomaa omasta päivätyöstään, niin myös lapset. Aika oman perheen kanssa on tärkeintä.

Niin ja siitä lomailusta lasten kanssa. Oikeastihan tässä vaiheessa en edes muista noita kaikkia haasteita. Mielessä on vain, kuinka kivaa kaikki silloin oli ja aina aurinko paistoi ja kaikki olivat iloisia. Sitä joutui ihan kaivelemaan muistiaan löytääkseen sieltä niitä sen aikaisia tunnelmia. Nyt lähinnä mieleen hiipii haikeus, se lapsuus on niin nopeasti ohitse. Meidän tehtävämme on antaa lasten nauttia siitä täysillä, niin lomalla kuin päiväkodissa.

Ihanaa uuden kauden alkua kaikille Pääskynpesäläisille ja muillekin mahdollisille lukijoille

Kaisa