Joulu on lahja

Kertomus alkaa kaukaa kivikkoisilta kukkuloilta. Notkossa liikkuu takkuinen lammaslauma. Janoiset elukat hamuavat niukkoja ruohomättäitä. Parrakkaat miehet lauman liepeillä huikkaavat toisilleen: tämä puro on kuiva. Onko siellä vettä? Eikö sielläkään?

Paimenen työ ei ollut kaksista eivätkä miehetkään. Vaatteissa pesivät syöpäläiset ja väkevä lampaan haju, työolot kun olivat mitä olivat. Ei parempi väki heidän lähellään näyttäytynyt.

Silloin aukeaa taivas keskelle koleaa yötä. Kirkkaudessa kaikuvat enkelin sanat: Teille on syntynyt Vapahtaja! Pieneen arkeensa kiinni sidottu on nostettu näköalapaikalle. Hän puhuu minulle!

Se, jolla ei ole mitään menetettävää, uskoo enkeliin. Elämänsä hallitseva olisi ehkä selittänyt koko jutun hallusinaatioksi. Mutta paimenten iloa eivät järjen ja itsekontrollin pidäkkeet hillitse. Äkkiä elämä on täynnä merkitystä.

Mitä mietti nuori äiti, kun paimenet ilmaantuivat lapsivuoteen ääreen, mitä Joosef, hänen suojelijansa? Eivät he suunnitelleet vauvalle tällaista alkua. Mutta miksipä ei? Taivaan arvojärjestys ei ole sama kuin meidän. Hienommat vieraat pääsivät kyllä aikanaan talliin lasta katsomaan. Paimenet eivät kuuna päivänä olisi päässeet linnaan.

Pikku Maria, teiniäiti. Millä rohkeudella astuit sinulle varatulle tielle! Toivoitko joskus, että olisit ehtinyt naimisiin, ennen kuin raskaus paljastui? Ihmiset vaihtoivat katseita, kun tulit huoneeseen. Kuulit supinan selkäsi takaa. Ystävät ottivat etäisyyttä.

Niin valmis olen itsekin katsomaan nenänvartta pitkin, tietämään paremmin toisten elämän. Mutta Jumala on lähettänyt rakkautensa kasvamaan kuin siemenen. Kasva minussa, Marian poika! Kasva niin että kovuuteni ohenee, niin että sinä näyt lävitseni.

Sinä, Maria, synnytit tallin pahnoilla kesken matkan. Suostuiko joku avuksi vihkimättömälle vai jouduitko selviämään yksin? Uskon kyllä, että majatalon emäntä ensi vilkaisulla tajusi tilanteen ja toimitti paikalle kätilövaimon. Miehen apu olisikin ollut mahdoton ajatus ujolle tytölle, ja tuskin Joosef niistä asioista mitään ymmärsikään. Ei meilläkään ole niin kauan siitä, kun isät vielä ajettiin synnytyshuoneista ulos.

Me tiedämme enemmän kuin Maria silloin: hänen kauttaan joulumme tuli maailmaan. Aika on kullannut tarinan karuuden. Navetta on muuttunut joulukortiksi, lannanlemu tuoksukynttilöiksi. Pyrimme luomaan kauneutta rujoon arkeemme, edes hetkeksi.

Meidän aikuisten mieli jää helposti kiinni ajatukseen, että olemme vastuussa joulun ”onnistumisesta”. Niin moni asia ja ihminen tuntuu olevan meidän varassamme. Pelottaa, että aika loppuu, että rahat ja voimat loppuvat, ennen kuin kaikki tarpeellinen on tehty. Joulu tuntuu ihmistä suuremmalta urakalta.

Jos uskaltaisi luottaa, että joulu vain on. Se on lahja. Vauva on kertomuksen keskus. Hän lepää seimessä, me saamme levätä hänessä. Tämä lepo on läsnä tässä ja nyt.

PilviP