Siellä, missä asui se entinen Matti. Kukkarossa. Rahankäyttöpäätökset ovat arvovalintoja.
Ai hoitaja on sairastunut? Pestataan sijainen. Siivoojalla vuosiloma, opettaja koulutuksessa? Sama juttu. Toki ensin katsotaan lapsitilanne, ryhmien yhteistyömahdollisuudet, se, kuinka osaavia opiskelijoita on apuna. Jätetään pölyjen pyyhkiminen tuonnemmaksi, siirretään retki ensi viikkoon ja otetaankin tänään se musahetki, joka ei vaadi niin isoja järjestelyjä. Toimintaa voi tilapäisesti yksinkertaistaa – pääasia, että se on mielekästä, arki sujuu ja lapset ja aikuiset voivat hyvin.
Mutta lasten turvallisuudesta ei tingitä, ei kunnon ruoasta eikä vessojen pesusta. Sijaisia hankitaan kun tarvetta on. Tietenkin se maksaa. Jos sen takia mattohankinnat siirtyvät, niin sitten siirtyvät.
Näin meillä. Kaikkialla juttu ei ole niin yksinkertainen. Tällä palstalla on ennenkin ollut puhetta siitä, miten vaikea varhaiskasvatuksessa on yhdistää laatua ja tuottoa – jompikumpi painottuu aina, ei voi mitään. Ei käy kateeksi sitä päiväkotiketjun talousvastaavaa, joka viran puolesta tiukasti ohjeistaa alaisensa pärjäämään ilman sijaisia, oli mahdollista tai ei. Hän joutuu joko sulkemaan silmänsä faktoilta tai pyyhkimään niillä lattiaa. Ja minkä takia? Rahan. Ei sen puutteen vuoksi, vaan koska sitä pitää jäädä yli. Sillä tämä ylijäämä on ketjun olemassaolon perimmäinen tarkoitus.
Myös kuntatyönantajan ristinä on raskas vastuu yhteisten varojen käytöstä. Sijaispäätöksetkin ovat suuria päätöksiä, koska ne koskevat kymmeniä päiväkoteja. Tämä epäilemättä pakottaa varovaisuuteen.
Mikä vapaus on työskennellä Pääskynpesässä! Olemme oma itsemme, emme mikään lenkki kettingissä. Pieni yhteisö on inhimillinen. Rahankäytöstä päätetään omassa talossa ilman talouskuristusta. On turvallinen olo, kun ei tarvitse jännittää, miten selviää työpäivästä. Apua saa aina kun tarvitsee.
Meillä Arvo on herra kukkarossa. Euro on vain juoksupoika ja sellaisena pysyköön.
PilviP